Miltä Limingan tulevaisuus voisi näyttää? Nooran blogi

Tällä hetkellä ihmisten elämää voisi kuvailla helpoksi. Monet asiat on jo tehty lähes automaattisiksi ja asiat, jotka ennen piti hoitaa käsin, ovat nyt jonkin koneen tehtävänä. Emme ehkä itsekään ihan tajua sitä, miten helppoa elämämme on nykyään. Mutta entäpä tulevaisuus Limingassa, Lumijoella ja Tyrnävällä? Jos tekniikka vain jatkaa kehitystä, alkaako elämämme pyöriä vain netin ja koneiden ympärillä?

Teknologian kehittyminen on pelottavaa

Tulevaisuudesta haaveillaan aina isosti. Eikö olisi hienoa, jos jokainen saisi 3D-tulostimen kotiinsa ja voisi tulostella itselleen välipalaksi suklaata. Tai jos kenenkään lemmikinomistajan ei tarvitsisi enää raahata rakasta karvapalloaan eläinlääkäriin, vaan voisi pelkällä napin painalluksella lähettää lemmikkinsä terveydentilan tiedot valitulle lääkärille. Kaikki tämä kuulostaa kaukaiselta, mutta samaan aikaan todella houkuttelevalta. Mitä enemmän asioita miettii, sitä enemmän niitä haluaa. Ihmiskunta on jo tottunut tällaisiin ajatuksiin, sillä niitä syötetään meille joka suunnasta. Uutisissa puhutaan uusista keksinnöistä, Facebookista voi lukea päivityksen lemmikkiin asennetusta sirusta ja Twitteriin ponnahtelee julkaisuja nettikauppojen linkeistä. Maailmalla tapahtuu koko ajan, eikä kehitystä voi estää.

Moni alkaa tässä vaiheessa kysymään itseltään, mitkä asiat tahtoisi muuttaa. Ihmisten voisi kuvitella haluavan ammattien helpottumista. Pitkät ja raskaat työmatkat vältettäisiin, jos töitä pystyisi tekemään kotona, niin lääkärinä kuin rakennusmiehenä. Lääkärille voisi soittaa videopuhelun ja kertoa ongelmistaan, eikä tarvitsisi raahautua itse terveyskeskukseen asti sitä tekemään. Nykyään kokkien täytyy itse puuhastella keittiössä, mutta entäpä jos he voisivat itse istua kotisohvalla ja sanella koneille keittokäskyjä. Kuulostaa ehkä hieman hullunkuriselta, mutta tulevaisuuden kannalta täytyy pitää mieli avoimena ja ajatella suuresti. Tällaisista asioista ollaan paljon eri mieltä, sillä osa haluaisi pitää asiat juuri sellaisena kuin ne nyt ovat. Jotkut taas haaveilevat helposta ja automatisoidusta tulevaisuudesta.

Omana haaveenani tulevaisuudelle on eläinlääkärin ammatti. Olisi hienoa osata auttaa eläimiä ja saada ne voimaan paremmin. Silti tulevaisuus hieman pelottaa ja mietityttää. Mitä tulee tapahtumaan, kun jokaisen lemmikin ihossa on sellainen siru, joka mittaa kaiken tarvittavan tiedon. Ruumiinlämmön, näön tarkkuuden, tulehdukset ja muut sellaiset. Tarvitaanko eläinlääkäreitä silloin enää mihinkään. No, tästäkin asiasta voi olla montaa eri mieltä. Omalta kannaltani en näe tämäntapaista kehitystä mitenkään huonona. Jos jokin kone tekisi tarvittavat mittaukset lääkärin puolesta, eikö silloin jäisi enemmän aikaa keskustella asiakkaan kanssa. Kaiken puhumisen ja diagnosoinnin voisi silloin hoitaa netin välityksellä, mikä tarkoittaa enemmän etätöitä. Kun asiat voisi hoitaa näin rennosti kotoa, olisi eläinlääkärillä asiointi varmasti miellyttävämpi kokemus niin asiakkaalle kuin työntekijälle.

Asioita voi tarkastella niin monelta eri näkökannalta, että on hankala sanoa mikä on hyväksi ja mikä ei. Eläinlääkärinä kotona työskenteleminen olisi kiinnostavaa, mutta eihän silloin pääse silittelemään niitä ihania eläimiä. Ja miten helppo loppujen lopuksi olisi arvioida hoidettavan terveydentilaa pelkästään koneen ja netin välityksellä. Näistä syistä huolimatta sanoisin, että tekniikan ja verkkoyhteyksien kehittyminen on hyvä asia. Kaikkea ei tarvitse viedä niin äärirajoille, että siitä seuraisi jotain huonoa.  Ihmisistä olisi kiinnostavaa nähdä, mitä tekniikan kehittyminen tuo tullessaan ja kuinka maailma muuttuu ajan kuluessa.

Kehitystä ei mahdollisteta pelkästään istumisella ja haaveilemalla. Vaikka haaveileminen onkin oleellinen osa tulevaisuuden suunnittelua, tarvitaan siihen myös toimintaa. Verkkoyhteyksiä tulisi kehittää niin kotioloissa kuin yrityksissä, jolloin työnteko ja vapaa-ajan vietto olisivat mukavampaa. Tätä ja monia muita asioita kehityksen kannalta yritetään mahdollistaa jo nyt, joten ihmisten tulisi olla mukana niiden kehittämisessä.

Tekniikan ja verkkoyhteyksien kehittyminen on hyvä asia, ainakin omasta mielestäni. Tulevaisuus näyttää kiehtovalta, kun miettii kaikkia niitä asioita, jotka voisivat tapahtua. Vaikka kehitys saattaa tuntua hieman pelottavalta, jokaisen on muistettava pitää oma mieli avoimena ja haaveilla. On myös oltava valmiina auttamaan itse kehitystä, vaati se sitten vain valokuituverkon asennusta pihalle tai jotain suurempaa tekemistä. Kukaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kaikelle on annettava mahdollisuus.

 

-Noora Leppäluoto 13.6.2017